Kardinaali Cantalamessa: Kristuksen yl?snousemus antaa meille uuden toivon
Juho Sankamo
Jeesus antaa meille myös hengellisen ylösnousemuksen
Jeesus sanoo: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” (Joh. 11:25.)
Kardinaali Cantalamessa opetti, että Jeesuksen kuolema saa aikaan sen, että kaikki, jotka häneen uskovat, saavat nousta kuolleista. Kyse ei ole pelkästään lopullisesta ylösnousemuksesta, joka koittaa “viimeisenä päivänä”. Cantalamessa opetti, että “ylösnousemus alkaa jo nyt heille, jotka uskovat häneen.” Cantalamessa lainasi p. Augustinusta: “Herra osoittaa meille kuolleiden ylösnousemusta, joka edeltää lopullista ylösnousemusta. Ja se ei ole kuten Lasaruksen tai Nainin lesken pojan ylösnousemus. He nousivat kuolleista kuollakseen taas uudelleen.”
Isä Cantalamessa opetti, että “hengellinen ja eksistentiaalinen ylösnousemus” toteutuu jo tässä elämässä uskon kautta. Cantalamessa kuitenkin korosti, että Jeesuksen kuolleen ruumiin ylösnousemus tyhjästä haudasta on välttämätön edellytys meidän hengelliselle ylösnousemukselle tässä elämässä. Cantalamessa muistutti, että Jeesus sanoi olevansa “ylösnousemus ja elämä”, ja juuri häneen uskoen meillä on ylösnousemus jo nyt.
Cantalamessa muistutti apostoli Paavalin sanoista, joiden mukaan uskomme on turhaa, jos Jeesus ei ole noussut kuolleista. (1. Kor. 15:14-17.) Viitaten Kristuksen ylösenousemukseen, Cantalamessa huomautti, että “yhtäkään toista tapahtumaa antiikin ajoilta ei tue yhtä monta ensikäden todistajalausuntoa”.
Kristityt ovat “ylösnousseen todistajia”
Kardinaali Cantalamessa huomautti, että Apostolien teoissa apostoleja kutsutaan yksinkertaisesti “ylönsnousemuksen todistajiksi” (Ap. t. 1:22; 2:32). P. Augustinus totesi, että “kristittyjen usko on Kristuksen ylösnousemus.” Cantalamessa korosti, viitaten Augustinukseen, että ihminen ei voi olla kristitty, ellei hän usko Kristuksen ylösnousemukseen.
Cantalamessa pohti tulevaa kuolleiden ylösnousemusta, ja lainasi p. Leo Suurta: “Loistakoon tulevaisuuden ylösnousemuksen merkit pyhässä kaupungissa [tarkoittaen kirkossa], ja se, mikä kerran toteutuu ruumiissa, toteutukoon nyt sydämissä.”
Hengellinen ylösnousemus on toivoa täynnä
Cantalamessa huomautti, että kummallista kyllä, mutta “sana ‘toivo’ ei esiinny Jeesuksen julistuksessa.” Evankeliumissa Jeesus puhuu paljon uskosta ja rakkaudesta, mutta ei juurikaan toivosta. Cantalamessa kertoi, että Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen puhe toivosta suorastaan räjähtää apostolien julistuksessa. Nyt Jumalaa kutsutaan “toivon Jumalaksi” (Room. 15:13). Cantalamessa selitti, miksi evankeliumin sanonnoissa mainitaan toivo niin harvoin: “Kristuksen täytyi ensiksi kuolla ja nousta. Noustessaan kuolleista hän avasi toivon lähteen; hän asetti toivon virkaan, ja tämä on elämää Jumalan kanssa kuoleman tuolla puolen.”
“Toivossa ihmeellistä on juuri se, että sen läsnäolo muuttaa kaiken, vaikka ulkoisesti mikään ei muutukaan”, saarnasi Cantalamessa. Toivo saa meidät innostumaan, nousemaan ylös ja virkistymään.
Toivo näkee aina, että jotain on tehtävissä. Toivo ei siis jätä meitä koskaan toimettomiksi. Toivo on “todella konkreettista ja käytännöllistä”. Toivon näkökulma ulottuu ikuisuuteen, jonne “toivon ankkuri on kiinnittynyt”.
Kärsivällinen toivo antaa meille siivet nousta vaikeuksien yläpuolelle
Toivo ei luovuta eikä lannistu, vaan kärsivällisesti jatkaa matkaa vaikeuksien läpi. Toivo yhdistetään Uudessa testamentissa usein kärsivällisyyteen, Cantalamessa opetti. Toivo on myös pedagoginen, opettavainen. Toivo nimittäin asettaa eteemme vain yhden askeleen kerrallaan. Meidän ei pidä kulkea koko matkaa kerralla, vaan pieni päivän matka kerrallaan.
Cantalamessa lopetti puheensa lainaten Jesajan kirjan jakeita 40:30-31.
“Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka kiinnittävät toivonsa Herraan, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat.”
Cantalamessa huomautti, että nämä sanat ovat vastaus kansan valitukseen: “Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä.” (Jes. 40:27.) Kardinaali Cantalamessa julisti, että autiomaavaelluksellaan Jumalan kansa, kirkko, elpyy, voimistuu ja virkistyy, kun se kiinnittää toivonsa Herraan. Toivo antaa meille aina ja uudella todella siivet nousta uusin voimin ylös.
